Eka tenttiperiodi muuten loppui osaltani maanantaina. Viimeiset päivät oli ahdettu niin täyteen kokeita, että hajoilin, hermoilin, hikoilin, kärsin silmien sidekalvon tulehduksesta (jonka analysointi rikkaan kiinalaislääkärin luona kävi muuten kalliiksi), en nukkunut ja olin tavallistakin nuuntuneempi… Maanantai-iltana kello kahdeksan jätin kiinan kolmannen vuoden käännöskurssin kokeen vastaukseni ja tuijotin tyhjyyteen pää kallellaan, kuolan valuessa hitaasti poskelle toisesta suupielestä… Mikä autuus, quelle sérénité totale…

Tällä viikolla olen jo ehtinyt toivuttuani räpeltää jo vaikka mitä uusintoihin lueskelun ohella, tällainen stressi-orava kun olen. Jengi täällä näemmä pääsääntöisesti reputtaa kokeen tai pari, ja lisäksi aika iso osa opiskelijoista tuntuu suorittavan useampaa vuosikurssia osittain yhtä aikaa, koska ei ole saanut tenttejään läpi. On kyllä muutama tyyppi, joka ei reputa yhtään koetta ja saa kaikista hyvät arvosanat, mutta ne ovatkin ilmeisesti jotakin puolijumalten jälkeläisiä, niin ainakin kertovat legendat, kai he lipuvat muutaman millin lattian yläpuolella, luullakseni… Pelottavia yksilöitä, kuljen pää kumarassa ohitse. *virnistys*

Lupasin erään rakkaan potilaan iloksi (???) laittaa tänne kohta taas uutta päivitystä, joten pian raportoin taas lisää piperryksistäni. Nyt täytyy valitettavasti antautua Japanin ODA – kehitysapulainoja käsittelevän, ah niin mielenkiintoisen, fiche de lectureni pariin. Illalla taas vaihteeksi ravintolaan, tiibetiläistä kai tällä kertaa, eli vissiin jotain jakin voita jakin maidolla ja jakin juustolla… Koettakaa armahtaa, tietämykseni tiibetiläisestä keittiöstä rajoittuu jonnekin ”Tintti Tiibetissä” – teoksen tarjoamalle informaatiolle.