Kuin toisesta maailmasta oli tämän iltainen elämys leikattu elämääni.

Sain ensimmäistä kertaa eläessäni vierailla Opera Garnierissa. Istuimme  Linnan Neidon kanssa hävyttömän halvoilla piippuhyllypaikoilla, joiden lipuissa oli varoitus "rajoittuneesta näköalasta", ja paikat olivatkin aika epämukavat, kun pieni kaistale näyttämöstä jäi piiloon. Se ei kyllä sinänsä haitannut, koska katvealueella ei oikeastaan tapahtunut mitään, MUTTA sen sijaan lipussa olisi voinut olla varoitus harvinaisen kusipäisestä yleisöstä. Seurasin vieressä istuvien japanilaisten kanssa ihmeissäni, miten oikea permanto tyhjeni: siis, ymmärrän täysin sen, että jos on eksytty esitykseen, joka ei kiinnosta, lähdetään pois kesken, sehän on ihan rehellistä itseä ja muita kohtaan, MUTTA jumalauta, onko lähtiessä aivan pakko häiritä kaikin tavoin muiden elämystä? Linnan Neitokaan ei ollut moista käytöstä nähnyt, ihmiset sipisivät ja supisivat ja kolisivat ja paukauttivat istuimensa ylös mielen osoituksellisen kovaa jne. Ranskalaisten kunniaksi on sanottava, että iso osa lähtijöistä taisi olla saksalaisia turisteja.

 

Itse esitys oli jo lavastuksen ja puvustuksen vuoksi vaikuttava, vaikka aika vaikeatajuinen kaltaiselleni oopperaummikolle. Se oli täynnä upotettua symboliikkaa, ilman librettoa jäin paljosta paitsi... Kyseessä oli Tito Ceccherinin Da Gelo Gelo, sovitus Heian-kauden runoilijattaren, Izumi Shikibun nikkistä eli päiväkirjasta. Ärsyttävää kyllä, en vieläkään ehtinyt lukea sitä ennen esitystä, mutta aihe oli sikäli ajankohtainen, että japanin klassisten tekstien kurssilla luimme klassiseksi japaniksi Izumi Shikibun wakoja ja käänsimme niitä japaniksi (joka on siis käytännössä eri kieli kuin klassinen japani). Muutenkin kun olen opintojeni puitteissa, perehtynyt juuri 1000-1200-lukujen japanilaisten hovinaisten kirjoituksiin, tuo symboliikka osui kuin nuoli kirsikkapuuhun… Tai miten vaan, nokkelampaa kielikuvaa tähän hätään keksimättä. Hassuinta oli, että italialainen ohjaaja oli luonnollisesti valinnut kieleksi oopperan äidinkielen, italian. Innostuin aina, kun tunnistin ranskalaisista käännöksistä kääntämiäni runoja, sillä enhän ole koskaan nähnyt niistä muita kuin alkuperäisversiot.

Voi Pariisi. Miksi minut riistetään irti sinusta. Voisinpa vai jäädä ikuisesti leijumaan johonkin näistä hetkistä.