sunnuntai, 24. kesäkuu 2007
Herttaista juhannusta – näin jälkikäteen!
Keskiviikkona oli edessä tuskainen ero eräästä rakkaasta
japanilaiskaverista. ”Riki” lensi perjantaina kotimaahansa, tosin vain kolmeksi
viikoksi, mutta hänen palatessaan en siis enää ole täällä. Syötiin intialaista
täällä Gobeliineilla, ja namia olikin, mutta saattaessani häntä kotiin haikeus
valtasi mieleni. Riki ja hänen miehensä ovat kyllä mitä ilmeisimmin, ahkeran promovointini
innoittamina tulossa mitä ilmeisimmin jo syyskuussa vieraikseni Suomeen. Yksi
toinen kaveri taas jo heinäkuussa, mikä myös lievittää näiden erojen haikeutta…
Mutta muuten tuskaisesti lähestyvä lähtö tekee niin helvetin kipeää. Jengi
täällä ei ollut ihan tiedostanut, että tulin alun perinkin vain vuodeksi, ja
nyt kaikki ovat kauhuissaan ja haikeina: ”et
tu ne reviendra jamais…”. Niin, koskaan ei saa sanoa koskaan, voi olla,
että palaan tänne pikemminkin kuin moni vielä arvaakaan, mutta…
Torstaina täällä vietettiin ranskalaista ”juhannusta”, Fête
de la Musiqueta. Iltapäivän kuumuudessa avenueita pitkin lenkkeillessäni
totesin jo, miten miltei joka kulmalle oli nousemassa esiintymislavoja
spotteineen ja muine härpäkkeineen. Pitihän siinä sitten lähteä Neidon Kanssa
kaupungille pyörimään ja nauttimaan ilmaisesta musiikkitarjonnasta – ja mikäpä
siinä muuten nautiskellessa, kun kaikki genret kukoistivat ja tarjolla oli
jokaiselle jotakin, vaan kun viimeiset tenttini ajoittuivat (Murphyn lakia
uskollisesti noudattaenko?) juuri perjantaille. Palasimme kyllä jo aamuyöllä
kiltisti kotiin, mutta yritäpä siinä nukkua kun avenuellasi on sambakarnevaalit
menossa… ja niiden päätyttyä kotiinsa aamun tunteina palailevat juhlijat
jatkoivat mekastamista. Joskus näin vilkkaassa korttelissa asuminen hieman
rasittaakin.Menin sitten perjantaina parin tunnen unen jälkeen
sekopäisenä japanin suulliseen kokeeseen, opettajan haastattelu siis… Ei olisi
kyllä voinut mennä enempää puihin. Alkoi välillä ihan naurattaa, että miten
hitossa osaan taivuttaa kaikki verbit näin päin pyllyä jne. Jottei tenttirumban
päätös olisi käynyt liian helpoksi, väänsin finaaliksi vielä Meiji-kauden kirjallisuuden
uusintatentin, sen, johon en uskaltanut mennä ensimmäisen lukukauden
päätteeksi. Olo oli viimeisen ponnistukse jälkeen lievästi sanottuna hieman
rätti, mutta pyyhkäisimme Neidon kanssa Defenseen, mistä meille oli luvattu
Asicsin bussilta ilmainen ”reppu ja treenimusaa usb-tikulla” etc. promokräsää,
mutta tyypilliseen ranskalaiseen tapaan kama oli loppunut kesken (vaikka meillä
olikin kupongit tavaroille), mikä tietenkin ilmaistiin mahdollisimman töykeästi
se-on-vain-voi-voi-ja-menkäähän-ny- siitä
– tyylillä. No, tulipa nähtyä Defense sentään. Lopun juhannusillan vietin
nautinnollisesti sohvalleni käpertyneenä hyvien kirjojen kanssa lasillinen (tai
pari…) valkoviiniä seuranani.
Tänä yönä olimme Neidon kanssa illallisella vuokraemäntäni
Täti Touhukkaan ja hänen puolisonsa seurassa kiinalaiskorttelissa, ja luvassa
olikin odotetusti show vilkkaan brassirouvan ja miltei yhtä vilkkaan
ranskalaisherran seuran seurassa… Olen muuten saanut kommentteja, että
vuokrasuhteeni taitaa olla aika erikoinen, kun vuokraemäntäni tulee luokseni
yhdeltätoista illalla hakemaan vuokraa kuukauden myöhässä kadottuaan
viikkokausiksi ja käy sitten ravintoloissa kanssani. Sanoin tämän rouvalle, ja
häntä se huvitti suuresti. Pitäisi ehkä lakata puhumasta vuokraemännästä? Oli
muuten ihmeellinen kyllä tuo raflakin, kiinalainen perheyritys, varmaan kuusi
eri ihmistä pörräsi meitä passaamassa (muut asiakkaat olivat tietysti
kiinalaisia) – ja aika persoonalliseen tyyliin. Neito ei jaksanut syödä
mainiota höyrytettyä inkiväärikalaansa, siis nimenomaan kokonaista kalaa, loppuun.
Tarjoilija loukkaantui : ”c’est dommage, je ne veux pas le jeter”!
Hän kieltäytyi viemästä kalaa pois, kunnes aina avulias Setä Touhukas,
joka ressukka oli jo muutenkin ähkyssä, pisti sen poskeensa. Hyvä tietysti,
ettei ruokaa haaskata, ja olihan se laatukalaa, mutta ensimmäinen kerta kyllä,
kun näen tarjoilijan pakottavan
asiakkaansa syömään annoksensa loppuun!
Kommentit