Olipahan bileet lauantaina. Puolet italialaisia, puolet meitä ”sekalaisia”, hirmuisesti porukkaa. Sain uuden japanilaistuttavan, monta ranskalaista, tuttujakin oli, eräs libanonilainen oli käynyt Helsingissä ja syönyt kauppatorilla muikkuja, Libanonissa on kuulemma samantapainen ruokalaji… Vessajono venyi ja venyi kunnes huomattiin että vessassa ollut kundi oli irrottanut vesisäiliön kannen ja purkanut vetosysteemin eikä osannut korjata sitä. Kakun sijaan kynttilöin koristeltua tiramisua.

 

Lisäksi oli taas mukavaa kuulla mitä mielikuvituksellisimpia arvailuja siitä, millaista on Suomessa. Yleisesti ottaen täkäläisten Suomi – kuva hieman huolettaa minua. Juttelin esimerkiksi kotimatkalla yhden samoissa bileissä olleen kundin kanssa, joka hämmästyi kuulleessaan, että Suomessa on hyttysiä (niitä on täällä metrossa, siellä on ilmeisesti sopivasti kosteita paikkoja, mihin munia), ja ihmetteli kovin, miten ne selviävät talven yli. Sanoin, että kaiketi samoin kuin täälläkin. Hän kyseli myös, onko siellä nyt hirmuisen kylmä ja pimeä (!!), ja miten pärjään tässä helteessä. Hän ilmeisesti uskoo Suomen olevan ikiroudan peitossa.

Naapurini Claudia puolestaan tiedusteli, että kun sekä minä että Linnan Neito valvomme kaiket yöt, niin ovatko kaikki maanmiehemme siis sellaisia. Hän kyseli ihan vakavissaan, että johtuuko outo rytmimme maamme pitkästä ja pimeästä talvesta, joka sotkee vuorokausirytmin. Minusta on huolestuttavasti alkanut vaikuttaa, että ranskalaiset uskovat Fennian olevan jossain sivistyksen rajamailla häilyvä puolivilli ja kesyttämätön barbaarien maa, jossa vallitsee ikuinen talvi ja pimeys, jääkarhut kulkevat pääkaupungin kaduilla ja talvisin ei ole mitään liikennettä lumen takia, joten virastot ja koulut suljetaan ja maa vaipuu kaamokseen…

Koulussa taas romanialainen ystäväni tiedusteli, milloin palaan sinne Islantiin… Sinne geysirien keskelle siis. Olisi kai pitänyt kysyä, mitä Bulgariaan kuuluu.

Talon asukkaat eivät puolestaan väsy ihmettelemään ”noiden suomalaisten”, les finlandaises outoa tapaa kulkea rappuja seitsemänteen hissin käytön sijasta. Ranskalaiset kun kehtaavat odotella hissiä vaikka kymmenisen minuuttia ajakseen toisesta kerroksesta rez-de-chaussén. Ehdotin Neidolle, että kuvaisimme Pariisissa Suomi-version Boratista; kävisimme mm. selittämässä talomme asukkaille, ettemme uskalla mennä tuohon outoon koppiin, joka nielee ihmisiä, koska meidän maassamme ei sellaisia ole. Täydestä menisi, ihan varmasti.

Tänään olin käymässä sen samaisen, tuossa lähistöllä asustavan japanilaisen tytön luona. Hän oli ollut leikkauksessa ja joutunut nököttämään jo monta päivää sisällä, joten vein mukanani teetä ja intialaista musaa ja koneeni ja näytin kuvia Suomesta. Miehensä tuli kotiin myöhemmin, ja ehdin näyttää hänellekin muutaman. Taas kerran havaitsin, miten eksoottinen maa rakas Finlandiamme onkaan. Näytin kuvia mökiltä ja maaseudulta, kerroin puhtaista järvistä, joissa voi uida ja kalastaa, metsistä, joista löytyy marjoja ja sieniä, näytin kuvia 10 km päästä Helsingistä alkavista laidunmaista, lumisista metsistä… Heille se on kuin satua, unelmaa.

Niin. Olen onnellinen että olen suomalainen. En tiedä, onko se nyt lottovoitto, mutta olen hiton tyytyväinen kuitenkin. Mitä enemmän matkustan ja näen uusia seutuja, sitä vahvemmin tunnen, että minullakin on juuret - mustikkamättäiden keskellä, kosteiden kangasmetsien peittämässä kivikkoisessa moreenimaassa.