ovat piintyneet hänen isiensä jalanjäljet, kirkkaat,
missä jokainen puu on tuulenvaivaama, jokainen kaivo
paikka, mihin heittää toivonsa.
- A.W.Yrjänä, Mechanema (Mitä odotatte - menkää kirjakauppaan, juoskaa jo!)
Suljen silmäni. Kuusen oksalta putoaa lunta. Miltä tuntuu pakkanen iholla? Kun tuuli vaeltaa yksin pitkin jäätyneen järven selkää lakaisten lunta altaan…
Sain vihdoin luettua Kawabatan Pays de la Neigen. Seuraavaksi on vuorossa Ishikawa Junin Legènde Dorée, sikäli kun sen jostain löydän. Suosikkikirjakaupoissani, Gibert Jeunen putiikeissa, sitä ei tunnettu. Tänään nostin ”yöpöydälle” (hyllyyn telkkarin alle) Levi-Straussin Race et Histoiren ja Race et Culturen, jommastakummasta lienee ote kevään ranska-japani - käännöskokeessa.
Mutta suomi on eri asia.
Suomen kieli on äidinmaitoni. Sitä minun ei tarvitse lukea, vain juoda.
Se virtaa sisääni, puhuu minussa. Kala, luu, kalma… kuiskaa joku tuhansien vuosien takaa, ja väreet kulkevat selkääni pitkin.
Tai sitten lumen kattaman metsän lävitse kantautuu vain turkismetsästäjän ahkion vaimea narina, kuin rukous.
Yön hiljaisina tunteina ravitsen mieltäni omalla kielelläni päivän kanji-kuva-arvoitusten ja patongin rapeakuoristen ärrän sorahdusten jälkeen. Linnan neito lainaa suomalaista kirjallisuutta sitä mukaa kuin sitä ahmin. Viimeksi nautiskelin Kira Poutasen Katso minua.
Se sai minut pohtimaan taas kerran, miten narsistista blogikirjoittelu onkaan: kurkkikaa, voyeristit, kuinka minä, oman elämäni suuri sankari *tättärätäätää* tässä poseeraan ja pyllistän!
(Olen oikeasti vähän huolissani, kun olen huomannut, ettei blogini teennäisen nimen ironiakaan sulaudu kaikkien lukijoideni tajuntaan…)
Sunnuntaipäivä oli ensin sateinen ja tuulinen, iltapäivällä olisi voinut nautiskella auringosta, ellei Cinéma du Printemps – festivaali olisi velvoittanut pariisilaisia leffateatterien hämäriin. Kolmen päivän ajan, tänään, maanantaina ja tiistaina kaikki leffat, kaikissa teattereissa, kaikille kansalaisille hintaan 3,50. Upeaa minusta! Taidetta kansalle. Itselläni tosin on ongelmia, sillä täkäläinen tarjonta aiheuttaa todellisen runsauden pulan. Päädyin tänään lopulta Champo - teatterin Carlos Saura -klassikko Cria Cuervokseen. Olen kovasti tykästynyt näkemiini Saura - leffoihin, eikä tämäkään ollut poikkeus. Sen sijaan megaluokan ensi-iltaspektaakkeli Cité Interdite oli aikamoinen pettymys… Kyllähän isolla rahalla saa, ja ylitehostetuilla äänitehosteilla, äärimmäisyyksiin viedyllä tietokonekikkailulla ja massiivisilla joukkokohtauksilla (mitä aitoa niissäkin oli..?) voi tiettyyn rajaan asti peitellä surkeaa kässäriä ja puuttuvaa juonta. No, sainpa kuulla pari sanaa kiinaa… Tosiaan, keisariperhe riitelee kultakäädyt kolisten ja paiskoo jalokivikoristeisia otsaripojaan:
”Ni shenme gan de! Ni feng le ma!”
“Mei you a! Wei muhao zuo gan de.”
(Mitä olet mennyt tekemään – oletko tullut hulluksi!
En ole! Tein sen äidin vuoksi!)
Sitten kaksi kymmenen tuhannen miehen armeijaa ottaa yhteen puolen tunnin ajan, veri roiskuu ja keisarin keltaiset krysanteemit tahrataan vereen. Kun homma on hoidettu, noin kaksikymmentä tuhatta palvelijaa siivoaa ruumiit ja levittää uudet matot ja asettelee kymmenentuhatta krysanteemia entisten tilalle. Pieni perheriita siis. Hohhoijaa. Paljon kertoo, että kesken dramaattisimpien kohtausten salista kantautui lukuisia naurunpyrskähdyksiä…
Ja tänäänhän oli näemmä Suomessa eduskuntavaalit… Linnan neito seurasi tietysti vaalivalvojaisia nettiteeveestä, kävi äänestämässä jne. Ja kertoi minulle, että Suomessa on vaalit!
Kommentit