Pirhanan alennusmyynnit – tulipahan törsättyä! Kuljin taas tänään Rue de Mouffetardia pitkin ja poikkesin erääseen hippivaatekauppaan, jossa aina on jokaista vaatetta noin yksi kappale esillä – kun se menee kaupaksi, jostain Himalayan kätköistä löytyy yllättäen täysin samanlainen ”uniikkikappale”. Ovela taktiikka sinänsä. No, siellä olivat ”edelleen” ne kaksi ihanaa hametta, jotka kävin tsekkaamassa jo joulukuussa, nyt vain yli 60%:n alennuksella. Sekosin ja ostin molemmat, mistä seurasi hirmuinen morkkis, ja silti olen niin tyytyväinen niihin. Alennusmyynnit ovat Ranskassa ihan lakisääteinen juttu – ne saa aloittaa vasta tasan 10. pv. Neonväriset, kissankokoiset ”soldes” – kyltit kirkuvat joka puolella toinen toistaan huimempia aleprosentteja. Naisen logiikalla sitä ”säästää” huimasti rahaa ostaessaan 60 % alennuksella hameen, jota ei muuten raskisi ostaa ollenkaan – eli jota ei oikeasti tarvitse. Pariisi on pullollaan Mika Waltarin rakastamaa ”kaunista turhuutta”. Kauniita (ja turhia) vaatteita löytää niin valitettavan harvoin Helsingistä, selittelen nyt itselleni.

Kuljin Seinelle saakka ja kävin jossain mielenhäiriössä taas Notre Damessa muutaman sadan turistin massan kanssa. Surullista, että ihmisten on pakko koko ajan räpsiä kuvia, tietenkin salamalla, isoista kieltotauluista piittaamatta. Yritä siinä sitten aistia niiden pyhäinsavun tahrimien holvikaarten goottilaista mystiikkaa ja pohtia taivaan pilarien suuruutta. Katkeroituneena mietin, miten keskiajalla rakennettiin katedraalia satojen vuosien ajan Jumalan kunniaksi. Meidän aikamme suuret temppelit on pyhitetty rahan vallalle. Ai niin, lukuvinkkinä: Victor Hugon Pariisin Notre Dame, jos gotiikka kiehtoo. Itse pidin siitä enemmän kuin Kurjista tai 1789:sta.

Notre Damen puistikon läpi Jussieuta kohti tallustaessani eräs herra alkoi keskustella kanssani puiston aukioloajoista, joista hän ei ollut itse asiassa ollenkaan kiinnostunut (pariisilaiset nuoret ja ei-enää-ihan-niin-nuoret miehet ovat mestareita keksimään tekosyitä päästäkseen keskustelun alkuun). Hän tunnisti aksenttini ja selitti työskennelleensä Suomessa, Virossa, Puolassa jne, designin parissa tai jotain. Piti minua tietysti friikkinä, kun sai selville mitä opiskelen täällä, ja tarjoutui oppaakseni. Hän oli itse asiassa aika hauska, puhui paljon, muttei ollut mitenkään epämiellyttävä. ”Mutta miksi ette jää ainaiseksi Pariisiin, jos se miellyttää teitä!” Kerroin tietysti varmuuden vuoksi, olen löytänyt jo elämäni miehen, jonka kanssa olen ollut neljä vuotta ja jonka kanssa olen hamaan iäisyyteen saakka, mutta se ei häirinnyt häntä ollenkaan, ja herra jätti minulle puhelinnumeronsa, jos haluan mennä käymään jossakin nähtävyydessä tms. Sain siis neuvoteltua asian niin, että minä en jättänyt hänelle numeroani, huh. Hän jäi sinne hengaamaan ja kuulemma odottamaan ystäviään elokuviin.  Tai sitten kysymään puistikon aukioloaikoja seuraavalta mademoisellelta.

Kotimatkalla opin asuvani Pariisin alueen suurimman nekropolin päällä. Katujen kulmissa on siellä täällä vaatimattoman näköisiä kylttejä, joihin Pariisin kaupunki on tuottanut tietoa kunkin korttelin tai kadunkulman historiasta, aina esihistoriallista ajoista lähihistoriaan. Kyltin lukaisee nopeasti, ja ympäristön näkee sen ansiosta uusin silmin. Tässä kyltissä kerrottiin, että kenties jo kelttien aikoihin, tai ainakin gallo-romaanisella ajalla, Rue de Mouffetardin ja Avenue des Gobelinsin (eli kotikatuni) paikalla oli iso hautuumaa. Tyypeillä on suussaan tai kädessään kolikko Kharon-lautturia varten.

Illalla kävin vielä pesulassa, ja vuokraemäntäni kävi tuomassa pienen pöydän asuntooni. Hänellä oli taas uusi suunnitelmia, mitä kivaa sinne voisi ostaa: lukulamppu, kaappi, jne. Vedenkeitinkin minulla on, mutta sitä ei voi käyttää, jos kovin moni muu sähkölaite on päällä tai sähköt napsahtava poikki ja joudun pimeässä kopeloimaan ne päälle sähkötaulusta. Myöskään esim. kahta keittolevyäni ei voi pitää yhtä aikaa päällä. No, eipä tule tuhlattua sähköä. Kaahuni ehdotti, että Eiffel-tornin jokaöisen tähtiefektin takia sähköjä pitää vähäksi aikaa räpsäistä pois muutamasta ullakkohuoneesta. Efekti on ainakin upea. Katselen sitä sateen pilkuttaman ikkunan läpi kirjoittaessani tätä.