<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

 

Aika väsynyt, mutta tyytyväinen fiilis jäi ekasta viikosta. Olen päivittäin käynyt niin monella luennnolla kuin suinkin olen ehtinyt tai jaksanut. Vaikutelmani on, että esim. kolmannen vuoden kursseissakin on melkoisia tasoeroja keskenään; toiset luennoidaan kokonaan ranskaksi (ihanan helppoa siis) ja vain luetaan muutamia japaninkielisiä tekstejä, joissa voi olla ofuriganatkin valmiina, eli ei mitenkään ylivoimaista. Sen sijaan esimerkiksi nykykirjallisuuden kurssin opettaja puhuu vain japania, tunneilla luetaan japaniksi runoja ja proosaa ja analysoidaan niitä - japaniksi. Tasoni nyt ei ihan riitä tuohon, mutta sain luvan käydä seuraamassa kurssia silti, koska se on niin mielenkiintoinen. Opin paljon, kun kuuntelen siellä, vaikken kaikkea ymmärtäisikään. Sen sijaan olen yllättynyt, miten hyvin pärjään suullisen taidon (expression orale) kurssilla: ymmärrän miltei kaiken mitä opettaja sanoo, tosin hän ääntääkin niin selkeästi. Puhuminen onkin sitten vähän vaikeampaa…

 

Monet opettajista tuntuvat todella päteviltä, ja mikä tärkeintä, innostavilta ja motivoivilta. Kavereitakin olen saanut mielestäni viikon aikana ihan kohtuullisesti, puolen tusinaa ranskalaista hei-moi-tuttua ja yhden italialaisen erasmustytön (muihin erasmuksiin en olekaan törmännyt, paitsi niihin, jotka tunsin jo Suomessa). Ranskalaiset ovat olleet tosi ystävällisiä ja avuliaita, esimerkiksi käännöskurssilla eräs tyttö lupasi auttaa minua käännöstöissä, jotka ovat tietysti minulle tuplasti vaikeampia kuin heille, koska joudun kääntämään vieraasta kielestä toiseen minulle vieraaseen kieleen.

Osa luennoista loppuu muuten iltakahdeksalta tai – yhdeksältä, esim. perjantai-iltana olen koulussa kahdeksaan asti. Aamuluennot taidan siksi skipata suosiolla pois; aikaisimmat, joita aion ottaa, alkavat vasta puoli 11, mikä tarkoittaa, että minun on herättävä kahdeksalta. Mutta jos luento alkaisi yhdeksältä, minun pitäisi herätä kuudelta…  Käytännössä näyttää siltä, että jos haluan ehtiä luennolle kaikessa rauhassa (ilman, että tarvitsee juosta hullun lailla metrojen jokaisella vaihdolla käytävillä), on pakko lähteä liikkeelle melkein kaksi tuntia ennen luennon alkua. *huokaus*

 

 

Torstaina menin suoraan koulusta baariin parin suomalaisen tuttavani kanssa. Mukana tuli pari ranskalaista poikaa, joista toinen oli varsin joviaali ilmiö ja toinen pääasiassa mökötti hiljaa ja näytti siltä, että olisi halunnut tappaa jonkun (minulla on aika hauska valokuva tästä asetelmasta). Joviaali ilmiö heilui koko ajan kuin heinämies ja yritti iskeä minua – tai oli yrittävinään ("onko sulla muuten poikaystävää. Ai jaa. Ai Suomessa – eli Ranskassa ei vielä ole yhtään!" jne.) Minulla oli ainakin hauskaa, olin aika poikki pitkän koulupäivän jälkeen ja oli hauska kuunnella näin älyvapaata läppää.

 

Eilen kävin Hallesissa (liian kalliissa) uimahallissa uimassa, ja sieltä tultuani poikkesin Hallesin mediathéqueen, joka on osa kaupungin kirjastoverkkoa. Kirjojen lainaaminen on kyllä ilmaista, mutta levyistä saa pulittaa jopa 30 egeä vuodessa. Maksoin kuitenkin kiltisti, sillä siellä on ihan kohtuullinen määrä levyjä ja voisin käydä vaikka joka viikko hakemassa viisi levyä (maksimi kertalaina) ja työntää ne tietokoneelle ja muvolle jne.

 

Viime yönä tapahtui muuten jotakin todella pelottavaa. Olin juuri saanut valmiiksi käännökseni (japaninkielinen sanomalehtiartikkeli, jonka käänsin siis ranskaan), ja pesemässä hampaita, kello noin kaksi yöllä, kun kuulin räjähdyksen, ja heti perään kaksi pienempää pamausta. Sitten alkoi jokin hälytyssummeri huutaa kovaan ääneen. Kurkistaessani verhojen raosta näin, että sankka savu kohosi läheisen alakoulun pihalta, ja näin liekkien loimotuksen puiden lomasta. Tunnelma oli hirveä, niin epätodellinen: oli kuoleman hiljaista, savu nousi ja näin liekkien leviävän, mutta ulkona ei näkynyt ketään. Luulin jo, että minun on soitettava apua, kun näin paloauton kaartavan paikalle. Palokunta sammutti paloa noin tunnin ja häipyi paikalta. En tiedä vieläkään, mitä siellä tapahtui. Yöllä luulin, että joku on heittänyt polttopullon koulun pihassa olleeseen autoon. En tiedä, enkä ole uskaltanut käydä koulun pihassa katsomassa. Nyt on rauhallinen lauantai-iltapäivä, ilma on syksyisen raikas ja aurinkoinen, lapset leikkivät puistossa, talosta kantautuvat elämisen äänet. Olen imuroinut, tiskannut ja pessyt pyykkiä (pesuvadissa käsin, täällähän ei ole pesukonetta) ja koppini on siisti, pyykit roikkuvat taas narulla kuivumassa. Voisin kuvitella, että yöllinen episodi oli unta, ellei minulla olisi valokuvia siitä – näppäsin ikkunan läpi pari kuvaa liekeistä ja savupilvestä, nimenomaan voidakseni olla varma, etten nähnyt unta.

 

Voi, haluaisin jo niin tältä seudulta pois.

 

O. on lähtenyt matkalle ja palaa vasta 24. lokakuuta. Minulla on yksin kovin avuton olo, kun tuollaisia kauheita asioitakin tapahtuu. Asunnossa ei ole palohälytintäkään…